lauantai 12. huhtikuuta 2014

Älvsbytalo, Melatar

Asuttuja kuukausia meidän Älvsbytalossa on pian takana kymmenen. Mitä ajatuksia tuo kymmenen kuukautta on talosta tuonut mukanaan..
Omakotitaloasuminen on muuttanut monia mun hyvin epätaloudellisia tapoja. Veden käyttö on nykyään paljon harkitumpaa. Muistan niitä ihan ensimmäisiä kertoja kun olin täällä suihkussa, tuli Jani kesken suihkun toteamaan "ootpa sä nopeasti valmis". No mähän en ollu lähelläkään valmista, olin vaan sammuttanu hanan sampoon levityksen ajaksi. Enää en juoksuta vettä miten sattuu. Myös valoja tulee sammuteltua ahkerammin kuin ennen. Se mikä mulle on ollu kovin vaikeaa, on se että niitä elämisen jälkiä nyt vaan tulee siihen kotiin. Valkosiin seiniin tulee jotain jälkiä ja laminaatti naarmuuntuu jos sitä käsittelee miten sattuu. Uuden toivoisi olevan aina uuden ja moitteettoman näköinen. Näin tarkka en meidän vanhassa kodissa olisi ollut jostain pienistä vioista.
Tammikuu oli kovin pakkaskuukausi ja sen sähkölasku jännitti. Lasku oli kuitenkin pieni, hyvin pieni. Toki asiaan vaikuttaa se, että meillä ei ole vielä autotallia.
Meidän talomalli on Melatar, ja se oli alusta asti selvää. Melatar on lunastanut odotuksensa avaruudesta ja valoisuudesta. Oon todella tyytyväinen pohjaratkaisuun.
Se mitä moitin, ja mitä tiedettiin jo talopakettia pohtiessa oli seinien saumakohtien ratkeaminen ja huono äänieristys talon sisällä. Meidän kakkosmakkarista on pakkasten myötä seinän saumakohta ratkennu tosi ilkeän näköisesti. Onneksi sen voi itse paikata. 
Jokin viikko takaperin Jani oli flunssassa, nukuttiin eri huoneissa lievän kuorsaamisongelman takia ;) Huoneet oli vierekkäin ja pystyttiin lähes normaaliin ääneen kommunikoimaan keskenämme huoneesta toiseen. No, sekään ei näin kahden aikuisen taloudessa oo kovin iso ongelma.
Asiakaspalvelu, jota ollaan saatu Älvsbytalolta koko tämän projektin aikana on ollut loistavaa!
Kymmenen kuukauden jälkeen voin sanoa että ollaan tällä hetkellä varsin tyytyväisiä meidän valintaan. Pohjaratkaisu on käytännöllinen ja asumiskustannukset pienet.
Meidän koti on niin meidän näköinen, avara ja valoisa, sekä täynnä lämpöä ja rakkautta.











12 kommenttia:

  1. Minulla taitaa olla tänään onnenpäivä, kun olen löytänyt monta uutta ihanaa blogia lukulistalleni ja tämä on yksi niistä. Liityin lukijaksi. Me asumme uudessa Kannustalon Aurorassa, tervetuloa kurkkimaan: www.kotiaurorassa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun viihdyit! :)
      Minäpä teen vastavierailun sun blogiin. Instagram kuvia kävinkin jo ihailemassa :)

      Poista
  2. Selkeesti ylpeä teidän Älvarista :) Niin ne saumat elää täälläkin vaikka on pitkästä tavarasta. Typerä kommentti, mutta talofirma, joka ehkä NIIN jakaa haukkujat ja kehujat. Näistä jälkimmäiset ovat itse asukkeja, toiset joitain muita. Puss! Pian on mingnon aika - oon oottanu jo varaslähdön :D
    Lego

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvemmin oon kuullu haukkuja semmosilta jotka ite asuu Älvarissa. Hassua miten niissä asumattomat ihmiset pystyy arvostelemaan niitä niin kovin sanankääntein ;)
      Ps. Huomasiks että meidän vanha koti oli myynnissä? Mennäänkö näyttöön? ;)

      Poista
  3. No huomasin! Sinne tuli just välittäjä yks päivä, kun pakkasin meitä autoon. Tuliks just tasan 2v ? Aika juoksee!
    Puss!
    Lego

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli jo vuosi sitte myynnissä, mutta ottivat kai pois ja odottivat sen 2v.

      Poista
  4. Tämä oli tosi kiva postaus, näin itsekin Melataren omistajana! Meidän Älppäri tosin on jo 16 vuotta vanha, kuten aikasemminkin puhuttiin. Ja toi seinien saumojen ratkeileminen on TODELLA ärsyttävää. Onko teidän seinät mitä materiaalia? Meillä oli lastulevyä, mutta vedettiin itse siihen cyprogit päälle ja ne saumat tosiaan irvistelee aina lämpötilan muuttuessa.... Ja se äänieristys.... Niin mikä? :) Mutta silti en kadu hetkeäkään, että ostettiin meidän talo. Omakotitalo on ihan parhautta ja meillä nyt ei ainakaan tällä hetkellä olisi ollut varaa minkään hirsitalon ostamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, nimenomaan MIKÄ ÄÄNIERISTYS :D
      Meillä on kans lastulevyseinät. Ne seinät jossa on paperitapetti, ei oo vielä revenny, mutta muut seinä on! Jostain luin, että niihin kannattais laittaa saumanauhaa saumakohtiin. Täytyy miettiä mitä tolle toisen makkarin seinälle tekis, kun on tosiaan revenny melkein keskeltä seinää ja koko pituudeltaan :/
      Mä en silti kadu, että valittiin Älvari. Niin paljon hyvää! :)

      Poista
    2. Meillä on siis niiden cyprog-levyjen saumoissa saumanauhaa, mutta repeilee silti! En tiedä johtuuko sitten siitä, että pohjalla on sitä lastulevyä ja sehän elää kosteuden mukaan....

      Poista
    3. No, ainakin tulee uusittua seinäpintoja ahkerasti ;)

      Poista
  5. Meillä Älvsby Katajatar ja ei ole saumat viimeisen 7 vuoden aikana repeilleet. Rakastan lastulevyseiniä, niihin on niin helppo napauttaa naulat. Ikinä en halua cyprogseiniä enää! Niihin kun pitää olla omat levitettävät ruuvit yms. todella vaikeita. Muutenkin olemme olleet todella tyytyväisiä kaikinpuolin taloomme. Rakennusvaiheessa teimme muutoksia hieman ja laitoimme extraa mm. keittiön kaappien ovet oman värin ja maun mukaan sekä hieno takka ja parketti. Kyllä ovat kaikki ihailleet eikä ole moitteita tullut "Älväristä". Olen samaa mieltä, että ne haukkuu joilla ei ole omia kokemuksia, liekö kilpailijoita, kun nämä ovat edullisempia ja järkevämpiä. Huoneetkin ovat paljon suurempia kuin muilla. Auringonpaistetta kaikille kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tosiaan noi saumat ratkes heti ekan talven aikana. Osa meni itsestään umpeen, mutta osassa näkyy vielä vähän. Eipä tuo nyt omaa silmää niin paljon häiritse, että niille pitäisi jotain ruveta tekemään. Meillä tulee nyt ihan pian kaksi vuotta asumista täyteen, enkä kyllä toiseen vaihtaisi. Asumiskustannukset on edulliset, talo on avara, valoisa ja helppohoitoinen.
      Ihania ja aurinkoisia kesäpäiviä teidän Älväriin! :)

      Poista