keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lokakuu

Syyskuu hemmotteli meitä sään puolesta oikein kunnolla. Nyt on kuitenkin aika kääntää kalenterista uusi sivu, ja siirtyä vuodessa eteenpäin. Lokakuu tarkoittaa meidän kotona sitä, että mun pieni sisäinen jouluhössöttäjä alkaa nostelemaan päätään. Tästä asiasta puhuttiin jo pari viikoa sitten kun oltiin saunassa. Sain osakseni hyvin tympääntyneitä katseista, vielä en saa kuulemma alkaa hössöttämään. 
Instagramissa oon jo iloinnu sitä, että Joulu tulee tänäkin vuonna kaksi kertaa! Viime marraskuussa koin musiikin suuren voiman, kun olin katsomassa Jarkko Aholan joulukonserttia. Pomppasin sohvalta pystyyn, kun Ahola ilmoitti FB- sivuillaan, että konsertti uusitaan tänä vuonna. Liput tuli myyntiin, ja samalla minuutilla olin ostamassa lippuja. Viime vuoden konsertti oli niin uskomaton, tunteita herättävä ja mieleenpainuva, joten se on pakko saada kokea uudelleen!

2 kommenttia: