sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Nappuloita ja karkailevia ajatuksia

Viikon tauko bloggeriin kirjautumisessa. Luettavaa ja kirittävää on paljon, mutta onneksi ei ole kiire mihinkään.
Oon joskus aikaisemminkin tainnu mainita musiikin suuresta voimasta. Mulle musiikki on todella tärkeä asia. Siitä saa voimaa ja sen avulla pystyy purkamaan tunteita. Esimerkiksi vuosi sitten näihin aikoihin olin Vähähiilaria lainaten "niin tööt". Se ei vaatinut muuta kuin pienen rauhoittumisen hetken sohvan nurkkaan, viltti päälle ja Aholan Mielenrauhaa soimaan. Totesin sen jälkeen kaverille, että se oli juuri se mitä sillä hetkellä tarvitsin.
Eilen ostin Jarkko Aholan uuden joululevyn, joka on taas täynnä suuria tunteita ja upeita tulkintoja. Eilen kuuntelin levyn läpi, kylmien väreiden kulkiessa läpi kropan. Viime aikojen murheet ja huolet tuntui helpottavan hetkellisesti. Onneksi on olemassa musiikki, ja ennenkaikkea valovoimaisia, lahjakkaita ja monipuolisia artisteja, joista Jarkko kyllä kiistatta ihan ykkönen!

Se mistä mun oli tarkoitus alunperin kirjoittaa oli Iittalan Nappula- kynttilänjalat. Mä oon jo pitkään haaveillu Nappuloista, mutta en oo vaan malttanu ostaa niitä. Nyt ne sattui olemaan Anttilassa alennuksessa, joten nappasin kaksi mustaa mukaan. Ajatuksena oli laittaa valkoiset kynttilät, mutta ne oli loppunu joten oli tyydyttävä mustiin. Mustat osottautuikin yllätävän kivoiksi!

5 kommenttia:

  1. Kauniit, nämä ovat vielä minullakin haaveissa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan mäkin haaveilin. Jostain syystä en vaan malttanu ostaa. Vielä voisin pari keltaista haluta :)

      Poista
  2. Kaunis, minusta musta mustalla tosin on aina kaunista. Etenkin noin mattapintaisena.

    VastaaPoista
  3. Hyvälle näyttää ja nuo mustat kynttilät, avot!
    Haleja! <3
    Joulu tulee :)
    - Lego

    VastaaPoista