torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen

Kirjoitan, pyyhin, kirjoitan ja taas pyyhin. Pyörittelen sanoja mielessäni, eikä tekstiä siltikään synny. Uusi vuosi pitäisi ottaa aina vastaan iloisin, avoimin ja odottavaisin mielin. Mutta entäs silloin kun tiedät jo etukäteen, että vuosi tuo mukanaan surullisia asioita, asioita joille et voi mitään vaikka kuinka haluaisit? Miten se silloin kuuluu ottaa vastaan? Mä en tienny, enkä tiedä vieläkään. Oon pyrkiny pitämään blogin enemmän pintapuolisena, ja niin varmasti teen jatkossakin. Mutta uuden vuoden hehkuttaminen ei tuntunut aidolta. Aitona haluan blogin ehdottomasti pitää, kuitenkaan sen syvemmin ruotimatta omaa henkilökohtaista elämää. 
Innolla odotan kuitenkin uutta blogivuotta. Katsotaan mitä kivaa se tuo tullessaan!
Varmasti vuosi 2015 tuo mukanaan myös paljon ihania ja onnellisia hetkiä, ja niitä varten otankin käyttöön "Kivat 2015"- purkin, jonka idean nappasin SANNIKSELTA

Toivon kaikille blogin lukijoille onnellista, rakkauden täyteistä ja palkitsevaa vuotta 2015!

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa kurjalta :/ millaisesta asiasta kyse? Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Kyse on liian läheisen ihmisen sairastumisesta.

      Poista
    2. :( itse kokenut saman viimevuonna :( onko vakava sairaus?

      Poista
    3. Se kaikista pahin..
      Toivottavasti teillä on siellä kaikki nyt hyvin!

      Poista
    4. Valitettavasti ei :( nukkui pois.. mutta parempi että pääsi kivuista.. harmi vain että liian nuorena..

      Poista