lauantai 5. syyskuuta 2015

ARKIHETKIÄ 1

Ajattelin käynnistää blogissa "arkihetkiä"- postaussarjan. Kameran kätköihin jää niin paljon kuvia, jotka haluaisi julkaista, mutta niistä ei oikein saa mitään erillistä jutun juurta. Arkihetkiä postaussarjassa tulee sisältämään erilaisia arjessa räpsittyjä valokuvia ihan laidasta laitaan. Polkaistaanpa tämä postaussarja käyntiin näin lauantaiaamun ratoksi!

Valkoinen, korkeakiiltoinen ruokapöytä on haasteellinen pitää puhtaana. Sitä saa olla pyyhkimässä päivittäin, ja sanomalehtiä siinä ei voi selailla, sillä ne jättää helposti musteläikkiä, jotka erottuu valkoisella pöydällä hyvin selkeästi. En kuitenkaan vaihtaisi pöytää pois, sillä se on niin kaunis!


Vietin parin viikon totaalitauon salilta, kun en vaan yksinkertaisesti huvittanu. Keskiviikkona kävin polkemassa spinningin. Sen jälkeen tuli niin hyvä fiilis! Taas muistaa miksi se liikunta onkin niin ihanaa.
 
Töistä kotiin tultuani oon aina ennen sammuttanu kaikki päällä olevat medialaitteet, sillä oon halunnu olla hetken ihan hiljausuudessa. Nyt kuitenkin oon laittanu radion päälle töistä päästyäni, ja nauttinut suunnattomasti musiikin kuuntelusta. 
 

Kävin Ikean uuden kuvaston läpi vasta nyt! Ikealla ei oo tullu käytyä pitkään aikaan, joten ehkä pian taas olisi sen aika.
 
Perjantai! Sauna, suklaa ja punaviini.

8 kommenttia:

  1. Kiva sarja tämä arkihetkiä, pitäisköhän munkin :D

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus jotensaki <3 Mietin heti, että hmm, keneköhän Spinu on keskiviikkoisin. No kenenköhän?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Niin... kenenköhän olis..? Voin kertoa, että se on mun ehdoton feivöritti! :)

      Poista
  3. Kääk, miksi mä löysin tän sun blogin vasta nyt!?! Ihana tyyli, sekä sulla että kodilla. osu ja uppos ainakin mulle, mahtavaa! Jatka samaan malliin, täällä ainakin yksi uusi lukija :D

    -Heta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Heta! Mä oon aivan sanaton.. Kiitos kauniista ja piristävistä sanoistasi! <3
      Ihanaa viikonlopun jatkoa! :)

      Poista