tiistai 1. syyskuuta 2015

Makuuhuoneen muodonmuutos







Mustavalkoinen värimaailma on pikkuhiljaa vallannut meidän makuuhuoneenkin. Pari vuotta sitten makkari oli vielä kovin valkoinen ja riisuttu. Alkuun mustaa tuli vain parin pienen esineen myötä, mutta nyt sitä löytyy myös tekstiileistä. Siirsin viikonloppuna mustan vaaterekin makkariin. Se on aiemmin ollut vaan viemässä tilaa mun vaatehuoneesta. Ajattelin vain kokeilla miten se istuu makkariin, mutta siihen se nyt jäi. Samalla sain ratkaistua ikuisen pulman siitä, miten säilyttää päiväpeittoa kun sänky ei ole pedattuna. Vaaterekin alapuolella on Vuittonin iso paperikassi, johon päiväpeiton saa taiteltua kätevästi piiloon. Enää se ei loju lattialla, tai oo taiteltuna sängyn jalkopäätyyn. Lisää mustavalkoista väriä toi mun vaaterekissä oleva raitamekot. Makkariin kaipaisin hieman kapeampaa mattoa, sillä nykyinen on niin leveä, että Bestån ovet ei meinaa aueta kunnolla. Mä näköjään elän inspiraation kulta- aikaa aina keväisin, syksyisin ja jouluisin. Tuntuu, että kesä meni vailla minkäänlaista sisustus- ja valokuvaamisinspiraatiota, mutta nyt syksyn myötä inspiraatio on taas herännyt. Kesän inspiraation puutteseen vaikuttaa varmasti sekin, että tykkään ottaa kesällä rennosti ja nauttia auringosta mahdollisimman paljon. Syksy on taas heräämisen aikaa. Kivaa alkanutta viikkoa jokaiselle!

2 kommenttia:

  1. Voi miten kaunista! Ekaa kertaa eksyin instasta sun blogiin. Pitääkin tulla paremmin koneelta kurkkiin tätä :)

    VastaaPoista