sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Sisustuskriisi




Nyt on meneillään semmonen kausi, että mikään kotona ei miellytä silmää. Tekisi mieli laittaa asioita uusiksi, mutta silti samalla en oikein tiedä että mitä laittaisi. En tiedä onko se tää syksy, mikä saa tän kaiken nyt aikaan, vai ihan vaan se kuuluisa naisen mieli. Kävin viime viikonloppuna Kaluste Niemelässä ja KN2:ssa purkamassa tätä ahdistusta, sieltä sain onneksi myötätuntoa ja ostoskassin täytettä. Olohuoneen tapettiin oon ainakin kyllästyny, joten se on ainakin muutosten listalla, samoin keittiön ikkunaseinä. Oon ahkerasti siirrelly tavaroita paikasta toiseen, erityisesti olohuoneen hyllyillä tavarat on vaihtanu järjestystä tiuhaan. Pian saakin jo ruveta kaivamaan joulutavaroita esille. Toivottavasti niiden myötä sisustuskriisi olisi ainakin hetkellisesti ohi. Yleensä tässä vaihessa vuotta jo kovasti joulutohinat käynnissä, mutta tämä vuosi on näköjään poikkeus. Tänään kuitenkin ajattelin vähän kollata joulutavaroita läpi, jos niiden myötä innostus heräisi. Jokos siellä ruudun toisella puolella jo jouluttaa?

9 kommenttia:

  1. Ihanaa, että jollain muullakin on syksyinen sisustuskriisi päällä :D mä jo pelkäsin, että se olen vaan minä, jota kaikki ahdistaa. Toivon, että tää menee ohi joulusisustuksen myötä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan pian ruveta laittamaan joulua kotiin, jos tää kriisi lähtis sillä pois. Rasittavaa kun mikään ei tunnu miellyttävän silmää! :D Mutta niin lohduttavaa huomata, että muutkin painii saman asian kans.

      Poista
  2. Jouluttaa jouluttaa, mutta jos marraskuun puoleenväliin odottaisi - täällä on nimittäin ikuinen sisustuskriisi! Juuri tänään laittelin tunnelmavaloja sekä vaihdoin jälleen olohuoneessa järjestystä, johan on taas parempi - sen hetken, kunnes mieleen tulee parempi visio sisustuksesta ;) tää on niin tätä, sisustaminen on ikuisuus projekti.. Tsempit sinne sisustuskriiseilyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Kuulostaa kyllä niin tutulta. Poteekohan miehet koskaan tällasta kriisiä?
      Tsempit myös sinne! Jos joulun myötä tulisi edes hetkellinen rauha sisustuskriisiin.

      Poista
  3. Täällä kans vähän kriisinpoikasta.. tai ei ny ehkä sisustuskriisiä, mutta rahakriisiä, kun pitäis olla vääääähän paljon enemmän rahaa (ja aikaa), että vois toteuttaa kaikki, mitä haluais. Mä oon nyt hankkiutunut eroon viimeisistäkin tekstijutuista.. No joo, on noita tauluja kaksi vielä.. muut on lähteny ja yhtäkkiä pitäis ny olla niin kaikkee.. kaikkee.. pitäis ottaa tapettia pois ja sit pitäis olla semmonen huikean hieno valkoinen lankkulattia (ai ei onnistu vai?) ja erilaiset keititönkaapin ovet ja ja ja... Aika helppoo hei :D :D Pitäiskö meidän perustaa joku tukiryhmä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no se rahakriisi on kans aika oleellisessa roolissa tässä sisustuskriisissä.. :D Mä luulen, että Aki ja Jani saa perustaa pian jonku tukiryhmän, ku ne joutuu toteuttamaan näitä meidän huikeita idiksiä!

      Poista
  4. Heippa! Googlettelin Älvsby-talo -blogeja ja törmäsin tänne. Meillä myös Älvsby, mutta vanhana ostettiin. Ihailin teidän vaaleita lattioita<3 Itseä harmittaa, kun ei vaihdettu vaaleaan lattiaan ennen muuttoa. Hauskaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva kun löysit tiesi tänne. Ollaan oltu kyllä lattiaan tosi tyytyväisiä, se on ehkä ainut valinta, joka ei oo missään vaiheessa kaduttanu :D
      Kävin tekemässä vastavierailun sun blogiin, ja täytyi heti lukea monta sivua. Ihania kuvia, ja kaunis koti! <3 Kiva lukea toisten Älvarilaisten blogeja.
      Mukavaa syksyn jatkoa!

      Poista