sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kodin joulua 2015 || Osa 1





Allekirjoittaneella alkoi perjantaina kahden ja puolen viikon mittainen joululoma. Ihan heti ei kyllä siltä tunnu, sillä ulkona on kuusi astetta lämmintä ja nurmikko vihertää. Että sellainen joulu taas vaihteeksi! Ensimmäisen kuvan mustan hyllyn bongasin Sanniksen ihanan inspiroivasta blogista. Ihastuin siihen heti ja päätin käydä hakemassa meille samanlaisen. Tänä vuonna joulukoristeostokset on ollu varsin maltillisia, oon ostanu vaan yhen tontun ja yhden olkipukin. Rentouttavaa jouluviikkoa kaikille!

1 kommentti: