tiistai 2. elokuuta 2016

Viikonloppu Helsingissä | LAUANTAI

Asfalttimiehen kanssa on mahdotonta tehdä mitään suurempia kesälomareissuja, joten päätettiin tänäkin kesänä lähteä viikonlopuksi Helsinkiin. Kesäinen Helsinki on niin kaunis!

Viime kesänä meidän hotelli sijaitsi kahdenkymmenen minuutin ajomatkan päässä Helsingin ytimestä, ja todettiin että seuraavalla kerralla hotellin on ehdottomasti sijaittava kävelymatkan päässä. Hotelliksi valitsimme Katajanokalla sijaitsevan Scandic Grand Marinan. Hotellille päästyä en voinu kun ihmetellä sitä, miten suuri se on! Vaikka hotelli on iso, ei se silti tuntunut mitenkään ruuhkaiselta ja aamupalalla oli hyvin tilaa. Meidän huoneen ikkunasta aukesi kaunis näkymä merelle <3 Hotellin sijainti oli loistava, kävelymatkan päässä keskustasta, mutta ei kuitenkaan liian ytimessä.
Hotelli on aikoinaan toiminut satamavarastona. Grand Marina uudistaa ilmettään ja huoneitaan. Kerrokset tulevat olemaan erilaisia. Osa kerroksista on jo uusittu, ja syksyllä uusitaan loput kerrokset. Myös aulatila uusitaan syksyllä, ja siihen halutaan tuoda historian mukaista warehouse- teemaa. Luulenpa, että valitsemme myös ensi kesän reissulle Grand Marinan, joten sitten pääsemme näkemään uudistetun ilmeen kokonaisuudessaan.



Meidän reissun tarkoitus oli nähdä ja kokea kesäisen kaunis Helsinki, mitään shoppailureissua ei ollut tarkoitus tehdä, ja siinä suunnitelmassa pysyttiinkin yhtä liikettä lukuunottamatta. Helsingissä saisi kulumaan aikaa useamman päivän pelkästään nähtävyyksiä katsellen. Koen, että ehdittiin kuitenkin viikonlopun aikana tehdä ja nähdä paljon kaikenlaista. 

Helsinkiin saavuttuamme kirjaudutiin hotelliin, vietiin tavarat huoneeseen ja lähdettiin kävelemään kohti Esplanadia. Mulla oli varattu kolmeksi aika Louis Vuittonille, jossa piipahdimme tunnin verran. Siitä suuntasimme syömään, ja pieni hetki pyörittiin ennenkuin lopulta päädyttiin KIILAAN syömään. Instagramissa jo hehkutin, että ruoka oli ehkä kaikkein parasta mitä oon koskaan ravintolassa syöny. Jää ehdottomasti meidän vakkaripaikaksi, kun Helsingissä ydään.



Ruokailun jälkeen napattiin jälkkärikahvit Starbucksista, ja käppäiltiin hotellille viemään ostokset. Siitä lähdettiinkin sitten jo kohti Kauppatoria ja Korkeasaaren lauttaa. Lauttamatkalla näki mukavasti Helsinkiä ja sen kauniita merimaisemia.


Rouva 29vee oli hieman innoissaan Korkeasaaressa, ja on juoksennellu sielä kun pikkulapsi. Meillä kävi aivan mielettömän hyvä tuuri, sillä eläimet olivat varsin aktiivisia. Kissalaakson eläimistä onnistuttiin näkemään kaikki paitsi ilves puuhissaan. Urosleijonan karjuminen on semmonen, mitä ei ihan heti unohda. Kuulosti kyllä niin mahtavalta. Reissun hellyyttävin kaveri oli ehdottomasti saukko, joka nautti yleisön ihailusta.

Tarkoitus oli lähteä Korkeasaaren jälkeen vielä kohti Hernesaarta ja kiertää Mattolaituri, Löyly ja Hernesaarenranta, mutta jalat oli niin poikki kaikesta kävelystä. Päätettiin lopulta käydä syömässä kunnon pihvit lasillisten kera, ja lähteä kohti hotellia. Käytiin vielä lasillisilla hotellin aulabaarissa, jonka jälkeen väsy vei turisteista voiton.

Palataan sunnuntain tunnelmiin huomenna!

4 kommenttia:

  1. Miksi kyseisen liikkeeseen pitää varata aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa ei ole pakko varata. Kesällä siellä on paljon turisteja ja ruuhkaa, joten kun varaa ajan, ei joudu odottelemaan. Kaukaa kun lähtee, niin mielellään varaan ajan, että jää aikaa muullekkin puuhalle.

      Poista
  2. Mitä ostit sieltä nytten?

    VastaaPoista